Ja niin on taas vuosi vaihtunut ja kuvainnollisesti aloitetaan uusi sivu elämän kirjassa. Paskat. Päivät kulkevat samanlaisina eteenpäin ja elämä on ihan vastaavanlaista kuin viime viikollakin, viime kuussa, viime vuonna.. Välillä arjen katkaisee joku erilainen tapahtuma, jotkut bileet, joku lomamatka, mutta muuten päivät kulkevat kuten ennenkin. Hienot lupaukset siitä mitä tänä vuonna meinaa tehdä jää saman arjen jalkoihin ja päätökset tehdä uudesta vuodesta entistä hienompi unohtuvat seuraavalla viikolla.

Ei pidä käsittää väärin, en ole negatiivinen henkilö - äänestettiinhän minut jopa työpaikan päivänsäteeksikin. Olen iloinen, nauravainen ja ehkä hieman pirteämpikin kun aloitin D-vitamiinikuurin, mutta nähtävästi vanhemmiten kyynistyy. Eikä innostumisen aiheita ole enää niin tavaton määrä kuin ennen. Tai niistä ei innostu samalla tavalla. Joskus vielä vuodenvaihde oli odotettu juhla, sitä hehkutettiin viikkotolkulla ja hihkuttiin läpi illan. Keskiyöllä hypittiin toistemme kaulaan ja riemuittiin rakettien paukkeessa, mutta niin se maailma muuttuu, eskoseni - ja raketeistakin enää ajattelee turvallisuusasioita ja sitä sotkua mitä se tuo.. Tosin myönnettäköön, että rakastan ilotulitusta, upeiden värien leikkiä taivaalla. Ehkä se jotenkin myös symboloi uuden alkua, toivoa paremmasta.

Olen viettänyt vuodesta -98 vuodenvaihteen ystäväni äSsän kanssa. Tai no, poikkeus vahvistaa säännön, vuosi sitten emme siihen pystyneet välimatkan takia, mutta tänä vuonna tuli kutsu tulla hänen luokseen. Minnekään ei pysty lähtemään 2,5-vuotiaan takia, mutta otetaan rauhallisesti, saunotaan, syödään, pelataan. Miellyttävää yhdessäoloa. Mikä olikin ihan mukavaa. Tosin väistämättä mietin taas armopaloja vaikken nyt niin kolmas pyörä tunnekaan olevani äSsän perheellä vieraillessani. Hänen miehensä on mukava ja puhelias ja heidän lapsensa punkee usein syliini ja haluaa minun lukevan kirjaa tai leikkivän hänen kanssaan. Tunnen kyllä olevani haluttua seuraa.

Mutta jotenkin, eipä sitä tyhjyyden tunnetta oikein osaa selittää kun keskiyöllä seisoo pienen kylän sivulaitamalla, kadulla, aivan yksin. Vain rakettien pauke ja väriloisto ympärillä. Ei ristin sielua näkyvissä, ei ketään ketä halata, kenen kanssa hihkua ja hyppiä. Ei ketään kenelle toivottaa lystikästä uutta vuotta, kenen kanssa jakaa se hetki, se, minkä on aina kuvitellut olevan jotenkin taianomainen.

Ystäväpariskunta joutui siis menemään melko nopeasti sisälle lapsen takia, mutta halusin jäädä katsomaan ilotulitteita. Mietin että näinkö tämä elämäni on tarkoitettu, viettää se yksin kuten tyhjällä kadulla. Turhaa tehdä mitään uudenvuodenlupauksia, että tänä vuonna löydän itselleni kumppanin, ei se kuitenkaan tapahdu. Lupasin itselleni, hiljaa, siinä keskellä autiota katua, että rakastan itseäni entistä enemmän. Työni takia en pysty erakoitumaan, mutta halaan yksinäisyyttäni ja otan sen avosylin vastaan taas tänä vuonna. Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Ihan yksin en loppupeleissä ollut, puhelimeni ilmoitti jonkun ajattelevan minua. Katsoin keneltä sain tekstiviestin ja tadaa, vanhat kujeet, se pikkujoulujuhlijani Vee toivotteli hyvää uutta vuotta. Kiitin ja toivotin hyvää ja hauskaa takaisin, johon Vee vastasi, että hauskuus on itsestä kiinni, mutta eiköhän sekin järjesty taas tänäkin vuonna. Mistähän hauskasta mies kirjoittaa? Naimisissa olevalla ei pitäisi ihan kaikkea hauskuuksia olla tarjolla. Kyllä, hän on siis naimisissa eikä "vain" avoliitossa. Ja lähettää yhdenillanpanolleen viestiä. Eli siis vuosi alkoi minulla ihan normaaleissa merkeissä, yksin, mutta ukkomiesten haaveissa, panopuuna. Mitäs jos ryhtyisi selibaattiin ja vaihtaisi puhelinnumeronsa..?

Sen mitä lupaan, jos en ihan selibaattia eikä mitään muitakaan uusia kujeita, on säilyttää mutkattomuuteni. Ei mitään pelejä tai leikkejä, ei niitä jaksa edelleenkään. Tuntuu tosin, että se on tapa toimia. Ihmeelliset kiertelyt ja kaartelut. Ei ymmärrä.. Risteily-äM palautui takaisin maailmalta ja aloitti taas viestittelyn. "Noooh, uudet vuodet on menossa....mites pyyhkii?" Mitä tällaiseen vastata? No kiitos hyvin, entä itselläsi..? Näitä yhden, kahden lauseen viestejä vaihdeltuamme aikamme saimme sentään keskustelun aikaiseksi joka jossain määrin kierteli tapaamista, muttei sitten kuitenkaan. Mitä vittua - excuse my French - tällaisenkin kanssa tekee..?

Lopulta hermostuin tähän peliin ja kirjoitin haastavani hänet Trivial Pursuitiin - keskustelumme oli siis kimpoillut siihen ja kysyin milloin matsi otetaan ja missä. Jos ei miehellä ei ole munaa kysyä niin minä jumalauta kysyn vaikka hän viestittelyn aloittaisikin, päivätolkulla jaksa vääntää. äM totesi haluavansa luokseni, pubiin kun ei ole menemistä tipattoman tammikuun takia (wtf? miksi pitää joku kuukausi juomatta, kun eniveis se tulee täyteen vuoden kokonaiskulutusta ajatellen joidenkin muiden kuukausien aikana?!). Sitten kysyin päivää, kerroin mitkä minulle sopivat ja pyysin häntä vastaamaan mikä lyödään lukkoon. Jätkä vastasi, että alkuviikon illat menevät jäähallilla, mutta keskiviikon treenit saattaa olla peruttu...katsotaan. Ja taas, väkisinkin, ensimmäinen ajatus on wtf.

Antaa jumalauta olla. Vastasin, että heitä nyt joku päivä niin ei tule sitten sovittua mitään muuta ellet halua vielä katsella? Siihen vastaus oli, että "joo tsekataan myöhemmin....ei nyt kye sanoo mitään...lähen hallille". Mitäpä muuta siihen sitten enää kirjoittamaan kuin ne tutut, niin moneen kertaan kirjoitetut "pidä lystiä, palataan". Ja sitä palaamista en jää odottamaan. Antaa jumalauta olla. Olisi kait pitänyt kirjoittaa sittenkin, etten pidä peleistä, mutta olisiko se mennyt perille? Aiheeseen se olisi sopinut, mutta tuskinpa meille mitään peli-iltaa on tulossa. Olisin kyllä kelvannut johonkin muuhun ilmeisesti aikaisemmin kirjoituksista päätellen missä hän kaipasi apuja runkkaamisessaan. Ha, nuole näppejäsi - vaikka kirjaimellisesti. Taidan aloittaa selibaatin.

Sain lahjaksi ystävältäni Teeltä Panokirjan. Vähän kuin päiväkirja, mutta panoista. Hulvattomia merkintöjä siihen pyydetäänkin laittamaan, mutta katsotaan nostanko sitä nyt sitten kirjahyllyltä enää sen sinne laitettuani. Pölyyntykööt - ellen sitten halua naurattaa ystäviä jotka tulevat vierailulle - samaan tahtiin kuin karvat kasvavat. Mitäpäs niitä ajelemaan kun ei kukaan ole näkemässä niitä vaatteiden alta.

Uusi vuosi tuo kyllä iloisiakin asioita. Ystäväni saa kauantoivomansa lapsen, toinen häät. Kolmas pääsee irti oravanpyörästä kaipaamalleen maailmanmatkalle, neljäs kertoi menneensä vuodenvaihteessa kihloihin. On syövästäparanemista, lääkkeistä irtipääsemistä, uutta työpaikkaa. Niin paljon upeita uutisia, jotka saavat hymyn kasvoille. Vaikkei omassa elämässä olekaan hurraamista, niin ainakin voin olla onnellinen muiden puolesta!

Ehkä joku onnenmurunen sieltä tipahtaa myös minunkin syliini. Sillä ilman toivoa ei taida olla elämääkään. Ja toivossahan on hyvä elää sanoi lapamatokin. Päivä kerrallaan, missä sitä muutenkaan elää kuin tässä hetkessä. Tässä ja nyt, vaikka mieli kuvittelisikin jotain haavekuvia paremmasta. Tai no, lomasta saa aina haaveilla, taidankin ryhtyä siihen. Jostain kumman syystä jäi puolitoista vuotta sitten pitämätöntä lomaa, joka kummittelee edelleen lomaoikeuksissani. Taisi se turkulainen rekkamies jotenkin sotkea ajattelukyvyn suhteen huumassa, mutta kuinkas sitten kävikään. No jäipähän siitäkin edes jotain hyvää.. Lähtisikö nyt johonkin pariksi viikoksi vai pitäisikö kuuden viikon kesäloman. Jos ongelmat ovat tällä tasolla niin aika pienet on ihmisen murheet sitten kuitenkin. Ehkäpä pitenevät päivät tuovat vastauksen tullessaan :)