Ystäväni Koo nimitti minua tänään mummoksi kun en lähtenyt sinkkuiltaan vaan vietän perjantai-illan kotona. Uh, mummoksi kyllä itseni tunnenkin tällä hetkellä, silmät luppasee niin pahasti, että sammahdan varmasti tähän läppärin päälle..

Mutta muuten ei voine mummoksi haukkua. Mikäli katseli keskiviikon meininkiä. Sieltä muuten kirposi sitten se ensimmäinen piste. Mutta sehän tässä nyt tätä menoa verottaakin.

Tapasin siis hra J:n perheravintolan edessä kuten hän ehdotti. Paikkavalinta johtui hänen työpaikkansa läheisyydestä, mutta ehdotin hieman tunnelmallisempaa baaria olusten nauttimiseen. Siirryimme siis läheisen pubin terassille, missä oli vielä lämmintä istuskella. Juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan välillä ja aloin humaltua.

Muutamat juotuamme hra J ehdotti siirtymistä mielenkiintoisempaan paikkaan ja menimme hänen työpaikalleen. Ei, hän ei työskentele missään tavanomaisessa konttorissa, joten tulipa päästyä paikkaan johon tuskin muuten olisi koskaan asiaa. Jostain kaapista hän kaivoi pullon erittäin hyvää calvadosta ja joimme aivan utopistisessa tunnelmassa hänen pomonsa sohvalla omenaviinaa.

Hauskaa oli, kuuntelimme musiikkia ja humalluin aina vain enemmän. Tarkoitus taisi olla kokeilla seksiä hra J:n työpaikalla - ilmeisesti siellä ei ole huoneissa turvakameroita - mutta calvados olikin pettävää ja tajusin olevani aivan liian humalassa. Halusin kotiin.

Hra J tuli varmistamaan, että pääsen kotiin ja selvensi oloani tanssittamalla minua. Unelmieni treffeillähän nauttisin punaviiniä sohvallani ja kauniin kappaleen alkaessa soimaan mies vetäisi minut ylös ja viesi minut intohimoisen tanssin pyörteisiin. No, tämä melkein toteutui vaikka lähtö olikin eri, eikä ehkä humalaisessa tanssimisessa ole mitään romanttista.. Mutta jotain siinä oli kuitenkin ja tanssi jatkui vaakamambona makuuhuoneessa.

Hra J on kyllä siinä mielessä upea, että seksi on erittäin tyydyttävää. Ja puutarhan taimikasvustosta huolimatta sain myös oraalinautintoa, siitä pointsit. Itseasiassa hän on joskus pyytänyt että kasvattaisin kunnon tuheron. Haha, en varmana, niin kauan kun olen sinkku. Parempi posliinina, on siistimpi olla ja pokat tuntuvat pitävän enemmän karvattomuudesta. Harvoin yhdenillanjutuissa muutenkaan nuolentaa saa, mutta silti kundit pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että heiltä otetaan suihin? Ristiriita, mihin ei taida selitystä löytyä.

Lisäksi pidän kyllä hra J:n kestävyydestä. Ja jos vaikka nyt laukeaakin vähän etuajassa, pitää hän huolen minunkin nautinnostani ja bong, hän on taas valmiina. Ilmeisesti tämän miehen kanssa ei pikapanot onnistuisi. Sellainenkin joskus olisi poikaa, mutta se taitanee olla niitä parisuhteen juttuja..

Suljin silmät (lue: sammuin) vähän ennen kolmea, sen jälkeen kun hra J lähti. Seuraava päivä töissä oli kyllä varsinainen normipäivä, yöllisestä selventävästä liikuntatuokiosta huolimatta. Torstainakaan en päässyt ihmisten aikoihin nukkumaan, joten nyt se kostautuu mummoilemalla. Pitänee ottaa takaisin ;)