..mutta vertahan sitä kaivaa nenästään ihastumalla naimisissa olevaan mieheen - vai voisiko tässä käydä vielä onnellisesti..? Nyt alkaa mennä kaikenlaisia rajoja rikki ja vatsanpohjassa seitinohuesti kipristellä, mutta kuinkahan hölmöä hommaa tämä on.

Viikko sitten sunnuntaina menimme Een kanssa elokuviin. Ensin näimme ostoskeskuksessa, vähän ehkä hassuja jännitteitä kun piilouduimme puvuntakkien ihmeelliseen maailmaan, mutta syömisen aikana ne katosivat ja menimme suht rentoina elokuvateatteriin. Tosin tulipahan opittua, ettei 3D-elokuvaa kannatava valita treffileffaksi, lasit ovat aika pahasti tiellä. Ei siis sujuvaa kuiskintaa, pusuista puhumattakaan. Mutta jotenkin Ee sai kätensä polvelleni, pienestä jännityksestä huolimatta.

Ja se oli niin kovin söpöä, hänen jännityksensä. Vitsi. Kunpa itsekin olisi niiiiiin ihastunut. Mutta mietin vain onko minulla oikeutta koskettaa häntä, voinko tehdä niin? Kuinka jäykkis olenkaan kun en vapaasti uskalla tehdä kuten haluaisin? Sain kyydin kotiin elokuvan jälkeen ja pitkän suudelman pihallani, siihen vastasin kyllä, vaikka olin kovin hämmentynyt. Elokuvakaan ei nyt niin überloistava ollut - vaikka kyllähän Johnnyt Deppiä mielellään tuijottaa pari tuntia.

Seuraavana päivänä töissä mietin tuntojani, mutten kovinkaan paljoa niistä kirjoittanut päivällä tsättäillessämme. Olin saamassa Eeltä kyydin töistä ystävälleni, joka asuu samalla paikkakunnalla kuin Ee joten ajattelin odotella automatkalle. Kunnes suunnitelmat muuttuivat niin, että jouduimmekin nappaamaan Een vaimon kyytiin! Huaah. Korrektisti Ee kysyi asiasta saatuaan tietää suunnitelmanmuutoksen sopisiko se minulle ja totesin, että jos saan kyydin ovelta ovelle ei haittaa, lähinnä ongelmanahan on hänen tunteensa. No, sain kyydin, vaimokin haettiin matkaan ja takapenkillä mietin miten ihmeessä onnistun saamaan itseni ihmeellisiin tilanteisiin..

Een ja vaimon välillä ei ollut mitään. Toki parikymmentä vuotta avioliittoa takana on myös saattanut tehdä tehtävänsä, mutta eipä kovin lämpimiksi voi välejä sanoa. Vaimo oli kiukkuinen, tiuskiva ja poissaoleva, joten lähinnä keskustelimme Een kanssa kaksistaan. Menihän se matka siinä ja ystävälleni päästyäni mietin aivan tosissaan kuinka hölmöä tämä oikein on..

Joten seuraavana päivänä kirjoitin aivan rehellisesti mitä tästä koko hommasta ajattelen. Ihmettelin saanko edes koskeakaan - saan kuulemma - ja miten helvetissä tässä voi olla mitään järkeä?! Ja taas, jotenkin, Ee sai minut huokuteltua lounaalle ja mieleni paremmaksi. Taas tarvitsin sitä kyytiäkin ja tällä kertaa matkustimme kaksistaan, joten ystäväni pihalle päästyäni sain pitkän suudelman. Myyty.

Illalla tsättäilimme - mehän kirjoittelemme päivin ja iltaisin - ja Ee oli kovin onnellinen päivästä, koska oli tapahtunut mukavia asioita. Kysyin oliko se lounas vai kenties se suukko niin Ee vastasi että nekin, parasta oli se, kun olin epätoivoisessa purkauksessani tunnustanut orastavat tunteeni. Niitä alkaa olla ja tästä leikki kaukana. Ee kirjoitti ettei hän ole leikkinytkään eikä leiki.

Joten keskiviikkona se seitinohut raja töissäkin meni rikki, suutelimma työtilassani kun muut olivat lähteneet. Riski, lasiovesta kun näkee läpi.. Perjantaina pussailimme hänen huoneessaan, joten nyt alkaa olla työpaikankin kunnioitettava ripaus mennyttä. Milloinkohan joku huomaa ne pienet hipaisut, katseet, naurahdukset? Ja jäämme kiinni suutelusta..?

Sunnuntaina olin taas menossa ystävälleni ja Ee ehdotti josko tapaisimme ennen sitä. Mikäpäs siinä, kaupungissa on mukava terassi ja sehän on sinällään myös turvallinen paikka tavata, jos tuttuja tulee niin helppo selittää olevansa työkaverin kanssa täysin julkisessa paikassa, sehän tuskin herättää kysymyksiä sen kummemmin.

Siirryimme kuitenkin terassilta hieman sivuun puistonpenkille istumaan. Ja pussailemaan. Ja taas mietin ääneen kuinka hölmöä tämä on. Kun en tiedä edes mitä olen tekemässä. Onko missään järkeä. Pitäisikö tämä lopettaa nyt. Tähän. Katsella sitten kun asiat on selvillä, ilman päänsärkyjä? Seurauksena että myöhästyin ystäväni juhlista, mutta silti mitään loppua ei saatu aikaiseksi tälle, tälle, miksi tätä nyt kutsuisikaan. Alkaisiko eroprosessi yhtään sen aikaisemmin sittenkään jos sanoisin etten halua tehdä yhtään mitään ennenkuin ero on selvillä.

Jotta hämmentää vielä enemmän, tänään töiden jälkeen lähdimme jäätelölle. Kävimme ostamassa pikarin, josta yhdessä voimme syödä ja menimme läheiseen puistoon. Siinä puistonpenkillä, auringonpaisteessa, nautimme jäätelöstä ja toisistamme. Halailimme, suutelimme, höpöttelimme varmaan pari tuntia. Se tuntui niin kovin hyvältä. Läheiseltä. Lämpimältä. Oikealta.

Alkoi tulla kylmä joten Ee nosti mut pystyyn ja totesi että nyt mennään. Luulin hänen lähtevän siitä sitten samantien kotiin, mutta hän pyysikin päästä ensin käymään vessassa. Apua. Missäs kunnossa kotini oikein onkaan..? No, ei voi minkään, ehkäpä pieni sotku tekee minusta enemmän itseni näköisen - eikä sille nyt voi mitään. Tarjosin kuplavettä, minkä seurauksena jäimme sitten vielä sohvalle istumaan. Ja suutelemaan.

Vielä kun Ee ilmoitti lähtevänsä jäimme pariksikymmeneksi minuutiksi huulistamme kiinni. Olisikohan mies kuinka vieteltävissä..? Mutta ei, siihen en nyt lähde. Ei oikea hetki, ei oikea tilaisuus. Nyt jos tämän kanssa etenee sitten todellakin hitaasti. Pussaillaan nyt kuten teinit, pidetään kädestä kiinni - kyllä, Ee otti kiinni kädestäni kun kävelimme puistosta luokseni. Ehkä sitten joku päivä saatamme tehdä jotain aikuistenkin touhuja. Miltähän se sitten tuntuu, kun on odottanut, tutustunut?

Jos sinne saakka päästään. Harmittaa hakata taas päätä seinään. Ensin the eksän kanssa, sitten se välimatkan takana oleva rekkamies, nyt varattu, mutten tunnu löytävän miestä jonka voisi tavata myös silloin kun minä haluan! Aina se tapahtuu toisen ehdoilla. Siihen tämä kait pitäisi nyt kaataa, nyt, vielä kun mitään isompaa vahinkoa ei ole sattunut. Nämä orastavat tunteetkin voinee nitistää. Mutta toisaalta, mikään elämässäni ei ole muuttunut (vielä) enkä ole tehnyt mitään toisin. Joten juhannusristeilyä odotellessa.. Jos nyt ympärilläni alkaa vielä olla sellainen aura etten ole enää markkinoilla, ehkäpä sitä sitten vientiä riittää koko kesäksi. Kun selvisi kalenteriakin katsoessa ettei se helluntai vielä ollutkaan.. LOL  Hippipoika antoi väärän päivän ja minä uskoin. Näin helposti olen vietävissä - mutta sainpahan leffatreffit, mitähän nyt oikeana helluntaina ;)