Onko olemassa jo kirjoitettua kohtaloa? Jossain on iso kirja, missä lukee kaikki elämän kiemurat ja käänteet, miten asiat menevät? Onko se kirjoitettu kokonaan vai voiko tarinaa muuttaa omilla teoillaan? Vai onko nekin kaikki kirjoitettu sinne ja sitä vain seuraa kohtaloaan?

Taas isojen kysymysten äärellä. Hämmentyneenä. Mutta ah, ihanan raukeana. Paitsi polvi, jota hieman kiristää. Sohvastakin voi nähtävästi saada palovammoja kun oikein hankaa..

Risteily-äM alkoi sitten viestittelemään innokkaammin keskiviikkona tsätin kautta ja sehän meni sitten aikamoisen flirtin puolelle. Lopulta mitä seksiviestejä, huh. Työnteosta tullut yhtään mitään ja päivän viimeinen palaveri meni kyllä vähän reisille. Ja hirveällä kiireellä kotiin keräämään sukat lattialta, minulla on treffit tiedossa!

äM tuli kuudelta illalla ja halasi voimakkaasti heti eteisessä. Kuulemma ihana nähdä. Menimme sohvalle istumaan ja menikö edes varttia kun vaatteet alkoivat lentää lattialle. Oih. Seksiä. Piiiiitkäää, kuumaa seksiä. Tunti varmaan puuhailtiin ja kun olin lauennut sen kahdennenkymmenennentoisen kerran oli sopiva tauon paikka. Miten ihmeessä näihin ikuisuusjöpöttäjiin törmääkin..

Makoilimme sohvalla sylikkäin, höpöttelimme, kuljetimme käsiä pitkin toisen ihoa ja kuinkas siinä sitten kävikään, seksiinhän se päätyi taas. Toinen tunnin sessio perään, uskomatonta. Olo oli kyllä täysin tyydytetty. Jäimme hetkeksi taas makoilemaan ennenkuin menimme suihkuun. Se jotenkin tuntui hyvältä, hetki levätä rauhassa toisen ihmisen hikisellä iholla.

Suihkun jälkeen tein voileipää, joimme parit oluset ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Hassuttelimme. Kunnes kello alkoi olla jo niin paljon, että nukkumaanmenoaika oli jo mennyt ja olisi syytä painua pehkuihin, että jaksaa aamulla nousta. Syy siihen lähdön venyttämiseen taisi olla se, ettemme enää näe, vaikka haluaisimmekin.

äM halasi vielä kovaa ja sanoi tykkäävänsä. Se nyt oli ehkä liian aikaisin - ja liian turhaa, äM lähtee lauantaina maailmalle. Juuri kun tuntuu löytäneensä jotain mukavaa elämäänsä, jotain jonka kanssa jakaa elämänsä atomeita niin kohtalo puuttuu peliin. Sinne menee, kilometrien päähän ja se siitä. Ehkä kohtaloni on jäädä yksin. Annetaan vähän ymmärtää, että mahdollisuuksia olisi, mutta sitten ne riivitään pois.

Tänään äM alkoi taas tsättäämään. Heitimme läppää taas maan ja taivaan väliltä ja se tuntui liian hyvältä. Lopulta oli pakko lopettaa ja olo jäi jokseenkin haikeaksi. Totesin Jenni Vartiaista lainaten, että hengitämme samaa ilmaa ja jalkojemme alla on sama maa, mutta etäsuhteet eivät ole juttuni. Parisuhteeni ovat menneet kuralle lähikontaktin puutteesta, joten turhaa edes ajatellakaan mitään suhteita kun välissä on enemmän kuin sata kilometriä. Miten voi sanoakaan mitään minkäänlaiseksi suhteeksi jos ei vietä aikaa yhdessä. Ja skypet ja tsätit eivät korvaa toisen ihoa.

Joten eilisestä ei tullut pisteitä, jotain muuta ehkä. Ehkä kaipuuta löytää toimiva suhde, joku joka puhuu, pussaa ja panee. Mitäpä sitä muuta parisuhteelta kaipaisikaan..? No, ehkä toisinaan romantiikkaa ja tanssin pyörteitä, mutta noista kolmesta on ihan hyvä lähteä liikkeelle.