Polkupyöräily on hieno laji. Varsinkin lukkopolkimien kanssa. Jos siis ei kaadu. Mutta kun kaatuu niin se taitaa tietää varmaa saikkua. Koin tämän alkuviikosta, mutta toki ei haitannut lainkaan jäädä näillä keleillä pitelemään kättä mitellassa ja antamaan sille valohoitoa biitsillä. Pieni lomantynkä teki hyvää muutenkin vaikken silti kovin rauhaksiin sitä ottanutkaan.

Maanantaina töissä sain aikaiseksi sellaisen vitutuksen, ettei mitään rajaa. Edellisyö oli perinteinen liskojen yö - mikä ei kovin ihme ollut juhannusdokailun jälkeen, joten olin jo heti kättelyssä väsynyt. Olisi pitänyt jäädä kotiin, mutta raahauduin toimistolle. Järjestelen yhtä asiakastapahtumaa ja sillä aiheella päivä alkoikin mennä vinoon. Tapahtuma on aina täynnä säätöä mikä saa v-käyrää ylös, mutta bensaa liekkeihin löi tsättikeskustelu Een kanssa. Saan avec-lipun tapahtumaan ja siitä on ollut puhetta jos Ee tulisi siivelläni tapahtumaan, mutta halusin siitä nyt varmistuksen. Mikä menikin sitten aivan väärään suuntaan. Ee kieltäytyi järkisyistä, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta pääsimme taas naimisissaolo-keskusteluun ja menetin pienimmätkin hyvän tuulen rippeet.

Lähdin kotiin jossain kumman raivotilassa ja päätin nukkua hieman. Sekään ei helpottanut joten ajattelin lähteä purkamaan pahaa tuulta pitkällä pyörälenkillä. Eipä olisi kannattanut.

Sain lääkäriajan puolillepäivin joten ajattelin tiistaina mennä toimiston kautta. Eniveis joudun hakemaan läppärin ja tekemään kuun vaihteen raportit nyt etukäteen, koska saikun takia en ole loppuviikkoon töissä. Ee herrasmiehenä tarjosi kyytiä kotiin kun olin valmis ja otin sen vastaan. Kättä särki ihan mukavasti, eikä mielikään ollut paras mahdollinen. Ee jäi luokseni hetkeksi, mutta en oikein lämmennyt mihinkään pussailulle kun päässä pyöri edelleen se aina vastaantuleva naimisissaolo.

Sehän se mikä tässä oikeasti häiritsee niin suunnattomasti, estää ja vääristää kaiken. Pitäisi nauttia alkuhuumasta, mutta kun ei voi eikä uskalla. Ei uskalla antautua. Ja kuinka kauan tätä jaksaa? En odota, mutta odotan silti kuitenkin. Voi möhnä.

Joten keskiviikkona kun Ee ehdotti näkemistä olisi ollut hyvä kieltäytyä, mutta ei, en kieltäytynyt. Ja mukavan sohvallavietetyn illan jälkeen alkoi kammovitutus hiljalleen hälvetä. Mutta tunnumme aina vain palaavan tuohon "pikku" ongelmaan, vaikkei se ihan kovin iso ongelma enää sitten kuitenkaan ole. Ee hankki liput muuta kautta asiakastapahtumaan, joten hän tulee sinne sittenkin. Mikähän lienee kiinnijäämisen mahdollisuus, um, melkoinen? Tuntuu, että Ee haluaisikin jäädä kiinni ja sen mahdollisuus on kasvanut koko ajan.

Olin risteilyltä ostanut sydämenmuotoisen suklaarasian lahjaksi Eelle, sillä perjantaina hänellä oli syntymäpäivä. En ihan ole varma halusinko antaa sellaista viestiä hänelle jo, mutta en sitten käynyt ostamassa mitä tilallekaan. Ajattelin yllättää hänet ja torstai-iltana menin työpaikalle ja vein rasian kortin kera hänen työpisteelleen, sellaiseen paikkaan mistä hän sen löytää ja saa salattua asian. Mutta ei, mitä Ee tekee, jättää rasian näkyville ja aiheuttaa vuosisadan huhumyllyn töissä! Totuudenmukaisesti hän kertoi kaikille, että rasia oli vain ilmestynyt siihen, mutta sitä hän ei paljastanut keneltä se oli. Joten nyt kun palaan takaisin saikulta töihin odotan mielenkiinnolla niitä Eellä on salainen ihailija -keskusteluja. Huaah.

Päädyin perjantaina juhlimaan Een kotikaupunkiin hänen syntymäpäiväänsä. Kävelimme yhdessä, käsikkäin, kaulakkain, suutelimme avoimesti - ja koska tahansa joku hänen tuttavistaan voisi nähdä. Emme törmänneet sellaisiin, mutta mistäs tuota tietää kuka meidän on nähnyt. Ee alkaa kuulemma olla vaiheessa ettei häntä kiinnosta jääkö kiinni vai ei, mutta itse hieman olen varpaisillani siltikin. En usko että siitä seuraisi mitään hyvää. Kiinnijäämisestä. Ja jäädä kiinni mistä? Pussailusta? Voi möhnä, haluan seksiä!

Joten lauantaina metsästämään. Lähdin kummipoikani äidin Koon kanssa ja mietin miten en opi ettei hän ole sitä parasta seuraa minulle. Koolla on joku ihme vimma saada minulle mies joka ei minun nähdäkseni ole minulle lainkaan sopiva! Viime syksynä hän yritti parittaa hönön kanssa, nyt sitten viisikymppisen, kulahtaneen äijän. Ei jumalauta. Ja sen todella, todella kiinnostavan (ja komean) miehen hän hääti pois. Tämä jää kaivelemaan pitkäksi aikaa. Tosin sillä hottiksella oli sama nimi kuin eksällä, ehkä se oli varoitus sitten kuitenkin.

Illan lopuksi painuin taksiin raivon vallassa ja tilitin taksikuskille illan tapahtumista lähes huutaen. Olin niin kiihdyksissä taas Koon sekoiluista enkä usko hänen olevan lainkaan vilpitön asiassa. Yrittääkö hän naittaa minua kaikenlaisille luusereille pönkittääkseen omaa parisuhdettaan? Onhan hänellä aina hienommat kengät ja laukutkin, voi luoja. Taksikuski myötäili tuskani kanssa ja kun pääsimme pihalleni hän kysyi yllättäen voisiko hän sitten tulla saattamaan ilta edes jotenkin hyvään päätökseen. WTF? Eikö yleensä nämä illan viimeiset vonkaukset tapahdu taksijonossa - ja jonottavien kesken? Ja todella epätoivoiset vonkaavat kuskia - muttei kuski koskaan asiakasta..? Kaikkeen sitä törmääkin!

Mutta mikä jottei, komearunkoinen kaveri ja myöhemmin kuulin hänen olevan vain 27-vuotiaskin. Puumailu on hieno laji, varsinkin näin vahingossa. Kyllä kundi hommansa osasi, varustelukin oli oikein sopivaa luokkaa, mutta kun hän tullessaan huutaa "voi vitsinvitsi" tuumasin tämän olevan vain kertaluontoinen kyyti tältä kundilta. No, sainpahan pisteen.

Ee oli illan aikana laittanut tekstarin kuinka hänellä on ikävä ja vastasin siihen vasta krapuloissani. Päädyimme tsättäilemään ja tilitin Koon tekemisistä - jätin kyllä sen hottiksen karkoituksen kertomatta. Ee kirjoitti takaisin, että sano sille Koolle että olet löytänyt jo oikean etkä tarvitse paritusapuja. Oikean? Piti varmistaa tarkoittiko Ee itseään ja jäin sen jälkeen miettimään onko Ee minulle se oikea? Voiko kukaan olla "se oikea"? Eksä oli lähes täydellinen, muttei vissiin sittenkään se oikea, mutta kuinka paljon epätyydyttäviä ominaisuuksia on vain nieltävä, että voi sanoa jonkun olevan oikea? Vai onko se sitä, että tuntee itsensä hyväksi toisen seurassa, pitää itsestään? Saako se oikea tuotua sinun parhaat puolesi esille? Sitäkö se oikeus on?

Tätä voikin sitten pohtia odotellessa Een vapautumista. Hän kovin haaveilee, että voisi tapailla minua avoimesti, mutta niin kauan kun hän on naimisissa asiat menevät miten menevät. Ja seksin haen nähtävästi vaikka kuinka yllättävistä paikoista kunnes Eekin sitä tarjoaa. Jatkan siis elämäni ihmettelyä, jossa sittenkin taitaa tapahtua paljon. Ja kaikenlaista. Jopa niinkin ihmeellisiä asioita kuin turkulaisen rekkamiehen yllättävä tökkäys Facebookissa. Miksi tämä yhteydenotto? Johan tuosta alkaa pari vuotta olla ja voisin kuvitella, että hän ymmärtäisi minun olevan ihan tyytyväinen ilman häntä. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, vaikkei niitä "oikeita" taida oikeasti ollakaan.