Paljon on vettä virrannut Vantaassa. Yli vuosi kirjoittamatta tarkoittaa aika montaa eri tapahtumaa ja kokemusta, mitkä on jäänyt dokumentoimatta tähän blogiin. Toisinaan olen miettinyt kirjoittavani, mutta sitten en ole saanut tilaisuutta ja olen pitänyt ajatukseni ominani.

Toisaalta se alkuperäinen ajatus tästä blogista on mennyt jo. Vuoden seksiseikkailut tuli raportoitua muutamien elämänfilosofillisten keittiöpsykologian oppituntien siivittämänä, joten syytä ei sinällään ole enää jatkaa, mutta aktiivisten kirjoituskuukausien aikana ymmärsin tämän helpottavan elämääni. Ehkä toiset on luotu kulkemaan omia polkujaan ja toiset on luotu kirjoittamalla purkavan huoliaan.

Olen edelleen parisuhteessa. Avoliitossa. Joten seksiseikkailutarinoita ei ole kerrottavana - ellei nyt sitten halua nostaa esille äM:n suorituksia. Mutta jos sinkkuna oli välillä hankalaa niin ei parisuhdekaan aina mitään herkkua ole. Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Vaikka kuinka olen pitänyt itseäni mutkattomana tapauksena en taida sitä olla - mutta eipä ole äM:kään. Jotenkin kuitenkin kaiken kinastelun ja mielipahan keskellä sitä tietää, että tämän ihmisen kanssa voi kinastella ilman pelkoa ulkoruokinnasta. Voi todellakin olla oma itsensä. The eksän kanssa sitä joutui pelkäämään.

Kyllä. Mietin vieläkin toisinaan eksää. Vaikka aikaa on kulunut ja alan unohtaa hän palaa mieleeni tasaisin väliajoin. Jostain sitä ei pääse eroon, kuten liikakiloista ja suklaansyönnistä. Näillä kahdella taitaa tosin olla aika vahva korrelaatio, mutta eksän kanssahan minulla ei ole enää mitään yhteistä - paitsi muistot. Ajatteleekohan hän minua koskaan? Onnekseni elämässäni kuitenkin sattuu ja tapahtuu niin, että uusia muistoja tulee ja vanhat kellastuvat.

Olen reilun vuoden aikana vaihtanut työtehtäviä, olen käynyt sen seitsemässä eri maassa, tutustunut ziljoonaan uuteen ihmiseen, nähnyt muutamat häät ja erot ja lasten syntymäpäiväjuhlat. Olen ollut paikattavana, sairaalassa, rikkonut taas luitani, tanssinut niin pöydillä kuin parketillakin ja nauranut sydämeni kyllyydestä - mutta myös itkenyt pohjattomasti. Olen sisustanut uusiksi, luopunut asioista mutta saanut tilallekin jotain. Olen jakanut elämäni atomit. Olenko onnellinen? Ehkä onnellisuus pitäisi ensin määritellä.

Olen keskustellut paljon mimmikavereitteni kanssa eksäsuhteestani. Jotenkin sitä aihetta on pitänyt käsitellä päästäkseni yli elämäni rakkaudesta. Uusin analyysi oli parisuhteen kaatuminen horoskooppien takia; kaksi skorpionia ei vain sovi yhteen. Ei nähtävästi. Vaikken horoskooppeihin sinällään uskokaan, pidän sitä hauskana viihteenä. Saattaa siinä toinen puoli totta ollakin ja osuu skorpionin määritelmästä aika paljon yksiin luonteeni kanssa. Tai ainakin osui - ikä hieman on jo silottanut pahimpia särmiä, mutta tunnistan itseni. Ja eksäni. Eikä näitä kahta kannata laittaa samaan terraarioon, lähestulkoon pistimme toisemme hengiltä. 

Tähän väliin onkin muuten hauska pistää pieni knoppitieto skorpioneista, sillä kuulin vähän aika sitten, että jos skorpionin päälle kaataa alkoholia se menee niin sekaisin, että pistää itseään. Tässä suhteessa en ole tullut skorpioniin vaan edelleen aika vahvasti marinoin itseni viinalla - vaikkakin tosin olen hitusen alkanut himmaamaan. Pysäytys taisi tapahtua viime marraskuussa kun ilta päättyi jo kymmeneltä norjankielen kurssiin enkä aamulla osannut selittää mistä käsilaukkuuni oli ilmestynyt geishakuulat. Enkä osaa vieläkään.

Kiinalainen horoskooppi on jäänyt tuntemattomammaksi, mutta sen tiedän että siinä mennään 12 vuoden sykleissä. Jokainen vuosi on omannimisensä ja tästä inspiroituneena aloin nimeämään omia vuosiani. Joka vuodesta nousi esille yksi iso juttu jolla määritellä koko vuosi. 2013 on perseen vuosi, 2012 avoliiton. 2011 Indonesian, 2010 repun, 2009 oman asunnon. 2008 vakituinen työpaikka, 2007 kasvun vuosi, 2006 työpaikka saapastehtaassa, 2005 Englanti. Ja niin edelleen. Ainut ero kiinalaiseen horoskooppiin on se ettei tämä pyörähdä uusiksi 12 vuoden jälkeen. Toivottavasti!

Osa näistä tapahtumista on negatiivista ja osa positiivista. Uuden Indonesian vuoden voisin kyllä ottaa mielellään. Edelleen on ihana muistella vuosisadan matkaa ja niitä upeita kokemuksia maapallon toisella puolella, mutta sitten on kokemuksia jotka vaikuttivat niin paljon kuten New Yorkissa varastettu reppu. Ja siis ei mitenkään positiivisella tavalla. Vuonna 2010 tapahtui paljon muutakin, herranisä miten lämmöllä muistelen sitä helteisää kesää jonka vietin kotikaupungissani. Oli pakko, koska en ostanut varastetun passin tilalle uutta, mutta se koitui onnekseni sillä aurinko oli kanssani neljä viikkoa - niiden kaikkien upeiden norjalaisseiloreiden ja muiden tanssittajien kanssa. Uuuuuuh, mitä muistoja. Mutta reppu tulee kuitenkin ensimmäiseksi mieleeni siitä vuodesta.

2009 ensimmäiseksi tulee mieleeni tuskaisa ero eksästä. Se pahin siihen mennessä. Kuten olen kirjoittanut viimeisin ero oli vasta marraskuussa 2011, mutta sitäkään vuotta en halua muistaa eksästä vaan pakotan nimeämään vuoden muulla. Ja mikä olisikaan tärkeämpää vuonna 2009 kuin oman asunnon osto. Missä vieläkin asun, vaikken enää yksin.

Ja mistäs sitä tietää kauanko tässä asun. Olisikohan vuosi 2014 uuden ja isomman asunnon vuosi? Kihlojen? En tiedä. Kaikkeen ei voi vaikuttaa vaikka haluaisikin. Koskaan ei tiedä mikä nurkan takana odottaa vaikka kuinka yrittäisi varautuakin. Yllätyksiä. Viimeisin oli huomata äM:n ex-naisen ostaneen mökin samalta alueelta kuin missä äM:n mökki on. Syvä hengenveto. Traumaattisen oman eksäsuhteeni jälkeen en todellakaan haluaisi viettää lomaa mökillä missä nurkan takana asustelee toisen ex olkootkin kuinka tervehenkinen ero. Ei ne ole koskaan.

Mutta ehkä tämän kestää kun odottelee positiivisia asioita elämäänsä. Sillä sen on huomannut, että stressi ja mielipaha vaikuttaa myös fysiikkaan ja jos elämänsä haluaa pitää onnellisena esittää fyysinenkin puoli siinä aika isoa osaa. Kunnosta pitäisi siis pitää huoli mikä ei onnistu sohvalta käsin, joten pitäisiköhän tästä nousta ja lähteä ulos ;)

En tiedä miksi juuri nyt kirjoitin ja mistä juuri nämä asiat tulivat nyt kirjatuksi vaikka niin paljon muutakin on tapahtunut, mutta tajunnanvirta on tajunnanvirtaa. Ja voisi kait tämän golfleskeyden huonomminkin käyttää. Sen ainakin voin sanoa, että nyt on helpompi hengittää - sitä en tiedä johtuuko se kirjoittamisesta vai siitä, että vihdoin kahden illan baariputken jälkeinen olo helpottuu. Mihinkäs sitä seepra raidoistaan..? Rairai.