Kiesus mikä räkätauti. Luulin jo selvinneeni pahimmasta viime sunnuntaina, mutta ilmeisesti lentäminen ei tehnyt nannaa. Maanantaina olin työnantajan toisella toimipisteellä jo aamupäivästä vähän sitä mieltä ettei nyt tullut työmatka hyvään saumaan ja olisi ollut parempi jäädä kotiin, mutta minkäs teet, mentävä oli. Ja typeränä en edes perunut iltarientoja kollegan kanssa, mutta hmmm, siitä nyt ei sinällään ollut mentaalipuolella haittaa - vaikka fyysisesti se taisi olla se viimeinen pisara äänelleni.

Olen tutustunut Hoohon kolme vuotta sitten. Koska välimatkaa on satoja kilometrejä emme ole nähneet usein, mutta jollain tasolla kaverustuimme ja naamakirjassa olemme ystäviä. Työtkin veivät erilleen, joten enpä ole suonut ajatuksiakaan kyseiseen mieheen. Kunnes nyt. Huh, mitäs hänelle oikein oli tapahtunut? Vai minulle? Kun lopulta vietimme loppumaanantain kahdestaan tuntui kuin olisimme olleet treffeillä. Mieleni teki niin paljon suudella tuota komistusta, mutta hannasin. Ehkä ihan hyvä. En tiedä. Töiden puolesta törmäilemme ehkä jatkossa enemmän, mutta fyysinen välimatka on edelleen aivan valtava. Ja mitä suotta sotkea kuvioita eksymällä yhdeksi yöksi samoihin vällyihin, joten jäin vain haaveilemaan. Hoo olisi kyllä vapaa (wtf mietin, miten tuota hunksia ei ole viety jo papin eteen?!) ja ah, erittäin potentiaalinen, mutta nyt en sählää. Saan kyllä vielä retkeillä uudestaan, joten jos katsoo sitten, vähemmän räkäisenä josko hotellihuoneelle olisi muutakin käyttöä.

Eipä siis ihme, että palauduttuani kotiin jäin välittömästi saikulle. Ääneni perusteella olisin varmaan palkattu välittömästi seksilinjalle, mutta onneksi sitä ei tarvinnut enää kotiin päästyäni käyttää. Een kanssa jutustelu kun hoituu tsättäämällä. Ja mehän tsättäilimme koko retkenikin ajan. Päivisin kun tuli hetken tilaisuus ja kun vietin illan hotellihuoneessa. Ja sairauslomani. Ensin päivän ja sitten illan. Minusta se oli mukavaa, olihan minulla seuraa kun makasin sohvalla enkä olisikaan pystynyt puhumaan.

Aiheet vaihtelivat höpönlöpöstä ihan asiaankin, tunteisiin, tekoihin, hassutuksiin. Myös huolenpitoon, olinhan sairaana. Päästänikin taidan olla sairas. Hitto. Kirjoitin Eelle kuinka skitsofreenisesti tuntuu tuntevansa kaksi eri Eetä. On tsätti-Ee, jonka olen alkanut jo aika hyvin oppia tuntemaan ja sitten on live-Ee, ihan vain työkaveri eikä sen kummempaa. Nämä kaksi eivät millään tunnu kohtaavan, ehkä jotain satunnaisia salaisia hymyjä lukuunottomatta käyttäytyminen on aivan eri luokkaa, keskustelut jostain eri oppikirjasta kun olemme kasvotusten. Ja näin toki työpaikalla pitää ollakin. Salaisuus, joka ei saisi nyt paljastua. Mutta kauanko siihen menee, että sen näkee kasvoista - jos ei jää kiinni mistään isommasta?

Perjantaina tsättäilimme viikonlopun suunnitelmista. Minulla niitä ei ole sen kummempia kuin tervehtyminen eikä Eelläkään kovin kummoisia. Puolihuolimattomasti hän kirjoitti aikovansa sunnuntaina elokuviin, katsomaan uusimman Pirates of the Caribbean -leffan, johon kirjoitin takaisin haluavani myös nähdä kyseisen filkan pyytäen Eetä kertomaa sitten minkälainen se oli. Yllättäen - vai oliko se yllätys sittenkään - Ee pyysi minua mukaan. Elokuviin. Sinä ja minä. Yhdessä. Livenä. Ja mikä minä olin kieltäytymään, olinhan juuri kertonut haluavani katsella pari tuntia Johnny Deppiä. Kysyin sitten naurahtaen, että voiko tätä nyt sitten pitää treffeinä, sillä jos voi niin kesän saalistusonni on taattu, sunnuntainahan on helluntai. Ja jos ei heilaa helluntaina niin.. Kuulemma voidaan pitää treffeinä. Oho. Mies alkaa lipsua periaatteistaan hoitaa ensin asiansa kuntoon ennenkuin aloittaa mitään muuta.

Illalla olimme taas linjoilla. Kirjoittelimme diipadaapaa, kadonneesta äänestäni, kuorsaamisesta, hunajateestä ja Een kipeästä selästä. Kuin tulukset olisivat lyöneet kipinää ja kirjoitin miten minä olisin hänen selälleen tehnyt. Laittanut hänet selinmakuulle, lämpimät käteni ristiselälle ja painaen vetänyt alas kylkiin, ylös selän kaarta pitkin, laskenut olohousujen vyötärönauhaa ja painaen vetänyt kämmenillä pakaroidenkin päälle ja aloittanut hieronnan taas alusta. Hetken hiljaisuuden jälkeen Ee kirjoitti takaisin, että "pahus, täytyy välillä avata silmät että näkee mitä kirjoitat, muuten voisin vain pitää silmät kiinni, maata tv-tuolissani ja kuvitella kaiken". Kipinästä leimahti siis liekki ja varovaisen alun jälkeen se roihahti kokoksi. Sellaiseksi virtuaaliseksiksi, että huhhuh jos sellaisen session ikinä kokee livenä. Olin aivan kostea, kihelmöin ja aika varmasti Ee oli kovana kuin kivi. Ja se miten Ee kirjoitti seksistä oli kauniin rietasta ja sai miettimään entistä enemmän minkähänlainen mies on oikeasti! Oih.

Lauettuamme - tai minä ainakin oikeastikin - jäimme vielä kirjoittelemaan pikkuasioita, jotenkin aivan kuin liveseksin jälkeen olisi pieni cuddle -sessio ennen nukahtamista ja johonkin väliin kirjoitin, että noniin, ensimmäinen kerta tsätti-Een kanssa. Ee toivoi ettei tsätti-Ee olisi parempi kuin live-Ee, mihin en tietenkään osannut kommentoida muuta kuin mielikuvien voimasta ja nauroin ettei hän todellisuudessa kuitenkaan jaksaisi kantaa minua kuten kirjoitti ja kolauttaisin todennäköisesti polveni hänen leukaansa kun kaadutaan sängylle, joten virtuaali on virtuaaliseksiä. Todellisuus on sitten asia erikseen.

Mutta kuinka eri asia? Jos mielessään tekee asioita muttei fyysisesti toteuta niitä niin lasketaanko ne? Suklaalevyn syömisen jälkeen ajattelee jumppaa ja tsädäm, kalorit on kulutettu? Ajattelet kuristavasi pomosi kritiikin jälkeen ja poks, linnaa? Eihän se niin mene. Mutta jos ajattelet seksisession niin oletko silloin pettänyt puolisoasi? Jos ajattelet samaa seksisessiota toisen kanssa kirjoittaen siitä onko se enemmän? Ja sainko minäkään nyt pisteitä tästä seksistä? Ehkei sitä lasketa. Vai lasketaanko?

Kaupungilla tänään pari teinityttöä ohimennessään keskustelivat pettämisestä ja toisen mielestä käsi kädessä kulkeminen oli pahempaa kuin suuteleminen. Selitys jäi kuulematta, mutta ehkä siinä on sitten enemmän tunteita mukana? Een kanssa eräässä tsättikeskustelussa totesimme, että suuteleminen on pahempaa kuin seksi, sillä seksi voi olla ihan fyysistä, puhdasta himoa, tarpeiden tyydyttämistä, mutta suutelemiseen liittyy jotenkin tunteet, se on jossain määrin intiimiä. Mutta eipä tullut käsiteltyä virtuaaliseksiä, ei käynyt pienessä mielessäkään, että kirjoittelisimme toisiltamme vaatteet pois. Mielen ihmeellinen valta. Ja jos mieli ja sitä kautta tunteet tekivät näin, oliko tämä verrattavissa fyysiseen seksiin?

Saas nähdä taas mitä käy kun tsätti-Eestä tulee lihaa ja verta huomenna. Jos tulee, vielä on toki peruutuksen mahdollisuus, mutta toivon ettei elokuvailta jää vain varaukseksi. Haluaisin yhdistää molemmat Eet yhdeksi ja samaksi, mutta se ei taida onnistua - niin kauan kun Ee on naimisissa. Henkisesti hän lienee jo eronnutkin, alkaa hieman kallistua vaarallisen puolelle tämä leikki, mutta omat tunteeni osaan pitää kurissa. Tämä on hauska ajankulu ja mikä jottei sitten joskus, kun pelilauta on tyhjä, voin ihastua.

Kun muistuttaa itseään tasaisin väliajoin the eksästä, ruoskii itselleen kyyneleen silmään sillä, kuinka sydämeen sattuu, ei suin surminkaan anna itselleen lupaa tuntea ketään miestä kohtaan yhtään mitään romanttista. Ennenkuin on varmaa ettei tällä kertaa satuta itseään. Sitähän ei tiedä kun deittaamaan lähtee tuleeko siitä jotain vaiko eikö, mutta katselee tovin pidempään ennenkuin heittäytyy tunteiden virran vietäväksi. Sitä en tiedä onko se hyvä asia vai huono, mutta itsesuojeluvaisto on kehittynyt. Tosin viimeksi olin oikeasti ihastunut, hih, jo pari vuotta sitten, joten jo olisi aikakin kaivaa taas ne vaaleanpunaiset lasit laatikosta ja nähdä maailma yhtenä ihanana hattarana! Ja kokea sitä seksiä sellaisen henkilön kanssa johon on ihastunut, on se kuitenkin aivan eri kuin yhden yön panot. Siihen taitaisi tosin loppua laskeminen ;)